Ja nyt jotain aivan muuta. Tasapuolisuuden nimissä käyn tällä kertaa lyhyesti läpi muutaman Kristuksen hyvän opetuksen, tai Kristuksen sanomaksi kirjoitetun elämänohjeen. On todettava saman tien, että en tiedä onko sellaista Kristusta ollut edes olemassakaan, joka näitä moraali-inventioita olisi tehnyt, tai jos oli, niin onko nämä vain sijoitettu hänen opettamiksi. Joka tapauksessa nämä moraalin säännöt olivat olleet olemassa jo ennen koko kristinuskon syntyä.

1. ”Jos joku lyö sinua toiselle poskelle, käännä hänelle myös toinen poskesi.”

Tätä lausetta käytti Lao-Tse ja Buddha jo satoja vuosia ennen Kristusta. Kuten me kaikki tiedämme, ei kukaan täysjärkinen tee tätä. Ei yksilö, eikä valtio. Kuten me kaikki tiedämme, ei sotapapit milloinkaan taistelujoukkojen edessä jumalanpalveluksessa lainaa tätä kohtaa Raamatussa muuten kuin esittämällä jonkun perusteen millä tämän kiertää. Tämä toisen posken kääntäminen on ensisilmäyksellä jonkinlainen rauhallisuutta ja nöyryyttä ilmentävä käytös. Mutta jos tämä toinen todellakin antaa litsarin toisellekin poskelle, eikö silloin ole kyse pahan teon hyväksymisestä? Tämän jälkeen tuo voi tehdä vielä pahempaa. Ensi alkuun hyvältä vaikuttava ohje alkaa tuntuakin itse asiassa arveluttavalta.

2. ”Synnitön heittäköön ensimmäisen kiven”

Tämä on Raamatussa kerrotuista Jeesuksen lausahduksista kai eniten siteerattu. Lienee niin, että se (sekin?) on kääntäjien tai uudelleen kirjoittajien lisäämä kohta. Kuitenkin, lyhyessä lauseessa on suuri viisaus. Tämä viisaus tulee mieleen monesti täällä blogistanissa ja kristittyjen maailmanmenon päivittelyissä. Jos minulla elämäntaitoa on hitusenkaan, en sitä oppinut uskonnon tunneilla, vaan vuosikymmenien kuluessa vähitellen. Koskaan en taida oppia riittävästi. Toisten arvosteleminen vioista jotka ovat samanlaisia itsessäni, lienee tyypillisimpiä vikojani. Lohduttakoon minua se etten ole ainoa. Eräissä islaminuskoisissa yhteiskunnissa tämä sääntö lienee erityisen korkeassa kunniassa pidetty. Suomalaiseen käyttäytymiskulttuuriin tämä ei oikein vieläkään istu.

3. ”Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi.” ja ”Rohkene tehdä oikeutta ja olla kyllin suuri osoittaaksesi armoa”

Nämä lauseet sisältävät yleispäteviä elämänohjeita. Kumpikaan ei taida oikein sopia tuomarin ohjeiksi. Käsittääkseni Suomen oikeusjärjestelmä ei tunne sellaista menettelyä kuin armo. Tuomarit ja valamiehistöt tuskin näitä ohjeita muistelevat lakituvassa rikollista tuomitessaan. Entä voiko lapsenraiskaajalle ja kylmäveriselle murhaajalle antaa anteeksi, kuten Raamattu opettaa? Ei. Tai anteeksi voidaan antaa, mutta tuomio räpsähtää silti. Lapsenraiskaajalle ehdollista ja tappajalle linnaa.

4 ”Anna sille, joka kerjää sinulta, ja sen luota joka lainaisi sinulta, älä käänny pois.”

Tämä on varsinkin nyt romanikerjäläisaikakautena mielenkiintoinen ohje. Kuinka moni kristitty mahtaakaan kävellä päätään kääntämättä polvistelevien rääsyläisten kuppien ohi useita kertoja päivässä? Mistä tietää, minkälaista rikollisuutta kerjäläiselle rovon antamisella ruokkii? Entä kuinka moni on halukas lainaamaan pikku vippiä tarvitsevalle? Kuinkahan usein vaivaantuneesti mutistaan, että kun ”tilipäivään on vasta tulossa ja rahat on vähissä itselläkin ja laskujakin on seli-seli…” Takaaminenkin on nykyisin varsin vastenmielinen toimenpide.

5. ”Mene ja myy kaikki mitä omistat ja anna köyhille” ja ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle”

Nämä ovat meidän kristittyjen suosikkiohjeita Raamatussa. Kameleitahan me olemme yhtä kaikki. Raamattu kun on muuttumatonta Jumalan sanaa, niin sen mukaan me kaikki uskovat elämme. Ja olemme köyhiä kuin kirkonrotat emmekä mammonaa maan päälle kasaa ruosteen raiskattavaksi. Kristityt tunnistaa joka puolella siitä, että he asuvat vuokra-asunnoissa, heillä on aina samat kuluneet vaatteet ja ajavat 15 vuotta vanhoilla sutkuilla. Eikä heillä ole kesämökkejä.

6. ”Te voitte arvostella ihmisiä vain heidän tekojensa mukaan, mutta Isäni katsoo lastensa sydämeen ja armossaan tuomitsee heidät heidän aikomustensa ja todellisten tavoitteidensa mukaisesti.”

Me olemme puhtaat sydämissämme. Nimittäin Herra saattaa kurkata sinne koska tahansa. Epäilevät ajatukset torjumme heti ja naapurin pihan neidin (tai nuoren miehen) auringonottopuuhat eivät kauaa verkkokalvoillamme tanssi, kun tulemme synnintuntoon ja suggeroimme transsendentiaalilla mietiskelyllä synnin mielen sopukoista pois, toivottavasti.

Kultaisen säännön, minkä Raamattu kertoo Jeesuksen opettaneen, jätän nyt käsittelemättä, kun se on niin monessa yhteydessä käyty läpi. Tämä moraalin yleisprinsiippi on sekin paljon vanhempaa perua kuin kristinusko. Rakkauden kaksoiskäskyn jätän käsittelemättä senkin nyt, koska se on käskynä absurdi ja vaatisi perusteellisemman käsittelyn.

Lopuksi: ”Ei se joka huutaa Herra, Herra!”, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.” Olen saanut käsityksen ettei kukaan kristitty kykene tekemään taivaallisen Isän tahtoa. Me kaikki olemme syntisiä, että tarvitsemme Herraa. En ymmärrä, tässä on mielestäni jonkin sortin paradoksi ja dilemma. Selkeästi sanottu: ei siis kukaan, joka ei tee Isän tahtoa, pääse taivaaseen. Kuka siis pääsee, kun ihminen ei ikimaailmassa kykene siihen?

Nythän on niin, ettei opetuksien mukaan kykene elämään kukaan. Jos kykenee, lienee kyse jonkinlaisesta sellaisesta luonteenpoikkeamasta joka tuottaa monissa tilanteissa hankaluuksia ainakin sen asianomaiselle itselleen.

Noista elämänohjeista ja ylipäätään ohjeista lipsuminen vasta taitaa tehdä meistä ihmisiä. Kristityt tulkitsevat tämän niin että tämä maailma vain on rupinen ja ihmiset valuvikaisia. Ja siksi kaiketi sitten tarvitsevat Kristuksen armoa.

Kaikki käytetyt sitaatit eivät ole raamatun mukaisia. Kohdan 3 jälkimmäinen sitaatti on selvästi jostakin muualta poimittu, ja kohtaa 6 on vahvasti muokattu. Lain velvoittavuuden ja armon edellytyksettömyyden paradoksi on kylläkin hyvin oivallettu. Uskon asioissa ei aristotelinen logiikka aina oikein päde